torstai, 24. elokuu 2006

Ei otsikkoa

Ei pitäisi syödä kaikkea, mitä ulkoa löytyy. Nappasin jostain vatsataudin ja se vasta olikin hankalaa. Parin tunnin välein oli vinguttava ulos. Ja kyllä oli kummallisia väänteitä. Olokin oli väsyneempi enkä jaksanut leikkiä. Emäntä vei minut eläinlääkärille, joka antoi rohtoja. Punnituksessakin kävin, painan nyt 19,9kg. Lääkäri totesi etten ole vatsataudista huolimatta kuivunut.

Seuraava yö menikin jo paremmin, ei tarvinnut käydä ulkona kertaakaan.

Niin, ja kärpäslätkää meillä ei pian enää tarvita. Vaanin kuin puuma ja syöksähdän noiden lentävien pikkuotusten kimppuun. Jonain päivänä minä ne nappaan!

164106.jpg
Humppa 5kk

maanantai, 14. elokuu 2006

Taitotietoa

Humppis tietää merkitykset sanoille "istu", "maahan", "odota", "pois" ja "täällä". Viimeisin tarkoittaa sitä, että pitää tulla viereen ja saa namipalan. Hän osaa myös tulla luokse, kun vihelletään tietty vihellys. Ohitusharjoittelua jatketaan yhä tasolla 2. On yritetty siirtyä askel eteenpäin, mutta jouduttu aina palaamaan harjoituksessa taaksepäin. Olen hieman hämilläni, sillä en tajua, missä teen väärin.

Ruokailuja on vähennetty kolmeen ateriaan, ihan vielä ei pärjää kahdella. Korkeutta ei nyt ole tullut samaan tahtiin kuin viime kuussa. Kasvattelee vissiin lihaksiaan nyt.

Jäniksen jäljelle on päästy useana iltana. Harmi vaan, että jäljet on paikassa missä ei mitenkään pysty päästämään koiraa irti. Toivottavasti tämä ei pilaa kaikkea. Irti ollessaan kyllä irtoaa ilman ongelmia, eikä nuohoa kintuissa. Kutsuttuna tulee luokse. Jänistä on päässyt useamman kerran näkemäänkin, lähes joka ilta. Ja joka kerta reagoi yhtä innolla. Nenä maassa menee viettinsä viemänä jälkeä pitkin. Ihan eri koira kuin sisätiloissa!

Sisällä Humppa on yhä hiljainen, ei tee itsestään numeroa. Poistuu paikalta, kun sanotaan "pois". On oppinut pyytämään ulos, eikä sisävahinkoja ole enää sattunut yhtä usein kuin aiemmin. Joku pikkuliri sattuu vielä silloin tällöin. Voisi sanoa, että yllätyksenä meille tulleen pennun kanssa yhteiselo sujuu varsin mallikkaasti :)

torstai, 3. elokuu 2006

Kylävieraita

Meillä kävi vieraita. Samba-"serkku" eteläsuomesta pistäytyi yökyläilemässä. Olin niin villinä ilosta toisen koiran nähdessäni, että hyppelin kuin aropupu. Sain kuitenkin melko pian lähdöt, sillä eihän aikuinen koira kauaa katso pennun elämöintiä. Ymmärsin rajat ja sen jälkeen tulimme hyvin toimeen. Lenkillä tosin emäntä sai hävetä, sillä en millään malttanut kävellä kauniisti. Piti yrittää koko ajan kiirehtiä edelle..

140607.jpg

Kaverin kainalossa on hyvä pötköttää :)

keskiviikko, 26. heinäkuu 2006

Tullako vaiko eikö tulla

Luoksetulossa on alkanut olla viivettä siihen malliin, että emäntä päätti palata harjoituksissa pykälän taaksepäin. Nyt harjoitellaan sisälläkin. Samoin ohittamista ja taluttimessa nätisti kulkemista harjoitellaan joka lenkillä. Emäntä ei tykkää siitä, että minulla on kiire eteenpäin. Hän pysähtyy heti, kun hihna kiristyy, eikä puhu mitään. Matkaa jatketaan kehujen kanssa vasta, kun hoksaan kääntyä katsomaan emäntää ja astun parikaan askelta takaisinpäin.
 
Ohitusten harjoittelu on hauskaa! Eilis-illan lenkillä sain paljon makkaraa! Eli emäntä houkuttelee huomion itseensä aina, kun vastaan tulee toinen koira. Ja mielelläni minä emäntää liehittelen, kun häneltä saa sitten kehuja ja makkaranpalan :)

Lenkillä on nyt ollut sen verran paljon aivojumppaa, etten enää jaksa sisätiloissa riehua. Viime yönä tosin piti herättää isäntä viemään minut ulos, kun yllättäen olikin lätäkköhätä. Ulkona oli jo pimeää ja minua kyllä arvelutti, kun en ole ennen pimeällä ulkona käynyt.

Aamulla en olisi millään jaksanut nousta sohvaltani, kun emäntä jo seisoi kengät jalassa eteisessä. Valuin sohvalta todella hitaasti...

133324.jpg



tiistai, 25. heinäkuu 2006

Ihan tavallinen päivä

Yllätin perheeni heräämällä vasta 7:n jälkeen. Kävin illalla ulkona viimeisen kerran klo 23:n jälkeen. Eikä tullut tarvetta tehdä lätäköitä yön aikana. Ehkä alan pikkuhiljaa olla yökuiva ;)

Tänään hoksasin, että kiipeämällä sohvan reunalle pääsen katselemaan ulos. Yritin kiivetä ikkunalaudallekin, mutta arvioin ulottuvuuteni väärin ja olin tipahtaa lattialle. Emäntä siirsi sohvaa, jotta en loukkaisi itseäni.

Kotona on omituista, sillä laumani jäsenistä yksi on ollut poissa jo kaksi päivää. Olen käynyt tarkistamassa hänen huonettaan, mutta ei häntä vain näy. Muutkin ihmiset häipyvät välillä jonnekin ja olen ollut yksinkin. Vingahtelen ja mielistelen ja osoitan kiitollisuuttani, kun ihmiseni tulevat kotiin.

Eilen minulta leikattiin kynnet. Takajaloista annoin leikata nätisti, mutta etujalkojen leikkaamiseen vaadin vielä  makupaloja. Emäntä on kynsien leikkaamisessa hyvin varovainen, mutta en silti erityisesti pidä siitä, että jalastani otetaan kiinni. Odottelen tässä juuri ruokaani ja sen jälkeen lähdetäänkin lenkille. Ruoka tuoksuu nenääni, enkä malttaisi odotella, joten käyn vähän väliä hoputtamassa emäntää. Välillä leikin sisiliskoa ja kellahdan lattialle, mutta nälkähän tässä jo alkaa olla!

130834.jpg

Tassunjälkiä on saanut 2 uutta tilaajaa. Kiitos heille ja tervetuloa lukemaan kuulumisiani.